Ensimmäinen muutos oli uutena vuotena. Äiti soitti mulle ja sano, että sai "uuen" työpaikan. Äitistä tuli siis aluepäällikkö ja se tarkotti sitä, että äitin työpaikka varsinaisesti ei ois enää Saarijärvellä vaan Jyväskylässä. Täähän ei sinällään mua liikuttanu..vielä.
Tammikuu meni sillai mukavasti, laivalla tuli käytyä ja nii.. Kait siellä oli jotain synttäreitä yms, hämärät muistikuvat.
Helmikuussa sitten tapahtu yhtä sun toista ja olin lähentyny siinä yhen tietyn ihmisen kanssa tosi paljon, niinku siis TOSI paljon. Ja sitten maaliskuun eka viikonloppu ja taijettiin sillon julistaa muille tästä lähentymisestä muille. Tää oli toinen iso muutos.
Helmikuussa sitten tapahtu yhtä sun toista ja olin lähentyny siinä yhen tietyn ihmisen kanssa tosi paljon, niinku siis TOSI paljon. Ja sitten maaliskuun eka viikonloppu ja taijettiin sillon julistaa muille tästä lähentymisestä muille. Tää oli toinen iso muutos.
Maaliskuu meni siinä tietynlaisessa huumassa, mutta tehtiin sillon kyllä jotain virallistakin. Yhteishaku. Mä tein varman valinnan, kun en tienny sillon vielä yhtään miten meijän perheen tilanne sumpliutuu ni laiton ekaks hauks Jyväskylään Cynkkarille ja sen jälkeen vasta Srjn lukioon. Sillon se oli vaan semmonen, kuhan johonki pääsen sisälle Jyväskylässä valinta.
Kevät meni siinä pohtiessa omaa elämää, harrastuksia, veikkaisin et siellä pari loukkaantumistakin oli näin minut tuntien. Sisko kirjotti ylioppilaaks ja oikeestaan koko toukokuu meni linjalla: ylppärit-ysin loppuminen-puhepuhepuhe-päättärit. Vähintään noita neljää asiaa mietin tai tein niitten eteen viiesti päivässä.
Päättärit ja ylppärit oli omalta kohalta tuskallisin ja huvittunein kokemus ikinä. Yhtälö selkärikki+kovatlääkkeet+puhe+ylppärienkattominen=nauruanukkumistaharhailuajaitkua. En ehkä tuosta kerro enempää, ne tietää ketkä tietää. No siitä kuitenkin alko mun kesä. Kesällä tosiaa järkättii Mahtimeininkejä, kävin Sunlahessa parhaan possen kanssa, hengasin kesätyöpaikalla ja tein muuta mitä nyt kesään kuuluu.
Kolmas mun elämän suuria muutoksia oli päivää ennen ku piti varmistaa koulupaikka mihin oli menossa. Olin päässy Cynkkarille enkä mä tienny mitä mä sille paikalle teen. Mulla oli koko elämä Srjllä, mutta silti tuntu, että olin tehny jo kaikkeni Saarijärvellä. No puhuin mun kaverille joka käy Cynkkaria ja se kehu kamalasti, että hyvä ruoka, kauheesti mukavia ihmisiä ja se on muutenki enemmän mua varten. No määhä sitte päätin, että no miksei, ainaki ekaks jaksoks sinne, pääseehän sieltä aina pois. No Wilhelm Schildtin kadulle lähti mun kirje vetämään.
Loppukesä meni kämppää ettiessä, rellestäessä ja valmistumisessa tulevaan. Kämppä sitten löyty viimesillä kesälomaviikoilla ihan Cynkkarin vierestä ja siitä tuli sitten nopee muutto Jyväskylään Onnin kanssa. Äitille tää kämppä oli vaan helpotus, pääseepähän joskus nukkumaan lähemmäks Jyväskylää jos tarttee.
Ja siitä se sitten lähti, kaikki muuttu. Kyllä mää tiesin, että ekat viikot on tosi hankalia ja niihän ne oli. Muistan itkeneeni Onnille joka ilta sitä, että olikohan tää sittenkään se oikea vaihtoehto, toistin vaan itteleni ettei mitään saa helpolla ja onnenkin eteen on kärsittävä. Joka päivä tuli kaks valosaa aihetta ja yks ei niin valosa. Ensimmäinen jakso meni semmosessa stressi/suru/kaipuu/uuteentottumistunteissa ettei koskaan. Ei tommoseen vaan voi valmistautua. Onneks oli Onni, joka kesti paremmin ku hyvin mua ekan jakson.
Sitten lähti kakkosjakso ja oli jo tottunu siihen, että kun koulusta tulee ni tee ruoka, tiskaa, makaa sohvalla, tee läksyt ja torstaisin käy harkoissa. Mulle, joka on toiminu tosi aktiivisesti koko elämän, tää oli varmaan semmonen kulttuurishokki, mää stressaanuin iha hulluna kaikesta mitä pitäis tehä yms. No sitten kuitenki elämä vähän niinku alko näyttää valoa: pääsin Jyväskylän nuorisovaltuustoon ja opiskelijakunnanhallitukseen. Tää aiheutti kans niin ristiriitasia tunteita, olin päässy kumpaankin niin "helposti", että het ahisti, että kuulunko mää ollenkaan tähä juttuun. Muistan ku sanoin siellä missä hain noihin, että pelastitte just mun elämän, niin se vähän kyllä olikin, ku ei mulla jklssä ollu mitään harrastuksia, kavereita kyllä mut ei aktiviteettejä joitten kautta elän.
No noitten kautta tutustuin/tutustun iha huikeisiin ihmisiin joilta oppii ja musta tuntuu kerranki, että oon sen verran "kauan" tehny tommosia virallisia juttuja että multakin voi oppia ja kysyä ja osaan vastata.
Kolmosjakso lähti käyntiin, joka oli noin koulullisesti niin paljon kevyempi, että tää on menny ku siivillä ja tän aikana oon saanu rentoutua ite. Oon saanu takasin sen innon liikkua mikä katos kokonaan noissa kahessa ekassa jaksossa ja kaikki muuki on alkanu luistamaan iha törkeen paljon helpommin. Nyt mää osaan jo nauttia tästä kaikesta enkä stressata. En mm. nytkään ressaa tosta perunamuussista joka on tuolla valmistumassa, mähän nimittäin osaan tehä sen jo ilman että soitan äitille.
Kai tän tekstin pointtina oli se, että muutokset on hyviä, ne pitää ottaa vastaan ja tarttua kiinni, ne avaa uusia ovia ja kantapään kautta vaan oppii. Ja muuttoon ei voi valmistautua, se tuntuu just niin pahalta kun vain antaa sen tuntua. Ja ikinä en vois kiittää sitä ihmistä joka passitti mut Cynkkarille opiskelemaan niin paljon ku pitäis.
Ja hah lol, ei toimi netti niin paljon että saisin kuvia XD kuppasta touhuu....
